Polkupyörän takatelineellä on tiukassa paketissa omaisuuteni. Matka alkaa nyt. Istuimme hetki sitten vielä jokirannassa, ilta-auringon lämmittäessä. Minun piti lähteä klo 20.00, mutta lähtö venyy kymmeneen. Tuntuu, kuin en olisi lähtemässä minnekään. Olenkohan pakannut kaiken tarvittavan?
Tänään poljen ensimmäiset 40 kilometriä. Koko matkalle tulee mittaa yhteensä noin 160 kilometriä. Edellisellä kerralla poljin matkan yhdessä päivässä, mutta nyt kun missiona on myös kirjoittaa, täytyy pitää pidempiä pysähdyksiä, jotta on aikaa saada kaikki kirjoitettua.
Pysähdyn yöksi Kyrön kohdalla. Poikkean reitiltäni metsätielle, tielle, jota pitkin kuljetetaan metsäkoneita. Löydän isomman aukean ja pystytän telttani.
 |
| Ensimmäinen aamu |
Ensimmäiset kymmenen kilometriä poljin huumassa. En edes ymmärtänyt että tässä sitä mennään. Poljin tietä 222 kohti Auraa. Matkalla näin kissoja, rusakoita ja lintuja, mutta Turun jälkeen en yhtäkään ihmistä. Ilta aurinko oli oranssi ja violetti.
Aurasta jatkoin tiellä 9. Satunaisia rekkoja ajoi vastaan, mutta muuten olin kaksin luonnon kanssa.
Matka alkoi painaa Auran jälkeen. Takapuoli puutui. Muistin taas pitkänmatkanpyöräilyn huolet.
Kirjoitan Kyröläisessä metsässä aamuyön valossa. Kello on puoli neljä aamulla.
Kylmäkoski 29.6
Pian alkaa sataa. Haistan sateen ilmassa. Teltta pystyyn ja äkkiä! Tänään olen polkenut suunnitelman mukaisesti 80 kilometriä. Aurinko on paistanut koko päivän ja tehnyt ihostani punaisen ja pistelevän.
Aamu alkoi tikkuisasti. Fyysinen rasitus, sekä metsän hereilläpitävät äänet kuluttivat voimiani yllättävän paljon. Pakkasin teltan aamukymmeneltä, mutta jäin vielä kirjoittamaan aukealleni tunniksi. Aurinko lämmitti aukeaa.
Päivän ensimmäinen pysähdys tapahtui koko matkan puolivälissä Pahkapirtti-nimisessä kahvilassa. Istuin pihalla omenapuun varjossa, join kahvia ja kirjoitin. Kunnon tauon jälkeen jatkoin matkaa.
 |
Nyt kirjoittaessani ei mieleeni nouse yhtään polkemisesta eroavaa tapahtumaa. Sitä vaipuu tietynlaiseen transsiin, kun tietää, että matkaa on vielä tehtävä usean tunnin ajan. 9 tie oli
vilkas muttei ruuhkainen.
Urjalan jälkeen olen niin naatti, että päätän jatkaa Kylmäkoskelle ja sitten alkaa etsiä paikkaa teltalleni. Pilvet ovat vallanneet taivasta. Yöllä sataa varmasti.
Tampere 30.6
En muista milloin viimeksi kylmä suihku olisi tuntunut näin hyvältä! Tänään poljin 9 tietä pitkin sellaista vauhtia, että huh! Mitä vähemmän matkaa on jäljellä, sitä enemmän tuntuu olevan kiire perille.
Aamuyöllä satoi vettä. Kaikki kastui. Telttani, joka on vedenpitävä, ei ole vedenpitävä. Sateen rummuttaessa en saanut unta. Olen nukkunut pari tuntia.
Vesi oli vähissä. Huomaan, että en ollut varannut sitä tarpeeksi mukaan, olin todella janoinen, pysähtyessäni Pirkanportilla.
Matkaa oli jäljellä 41 kilometriä. Kun on olin polkenut kolmikaistaisen ohitustien reunaa tarpeeksi pitkään, tuntui houkuttavalta kääntyä reittisuunnitelmasta poiketen Hervantaan jo aiemmasta risteyksestä. Tämä tietenkin lisäsi kilometrejä matkaan noin 10. Hervannassa alkoi sataa. En jaksanut vaihtaa enää sadevaatteita. Sade oli lämmin ja viilensi mukavasti.
Perillä. Perillä oleminen on käsitteenä outo. Eihän matka lopu, tai ei mikään muutu, vaikka pääsisikin päämääräänsä.
1.7. Tampere - Tulenkantajien Kirjakauppa
Seison ja tärisen. Minulla on käsissäni 17 runoa, uunituoreita, testaamattomia, raakoja. Ja täällä on ihmisiä, jotka niitä ovat tulleet kuulemaan.
Lausun tekstini ja vaikka fyysinen jännitys ei raukea missään vaiheessa, mieleni tyyntyy ja minusta tuntuu hyvältä olla siinä tärisemässä ja lukemassa. Kukaan ei ainakaa ryntää ulos, taikka pyydä lopettamaan.
Runo on kuin matka. Se ei lopu koskaan tai ole perillä, tai valmis. Se muuttuu joka lausunnalla. Huomaan, että osa materiaalista on vielä puolivälissä, matkalla kohti jonkinlaista ratkaisua, josta lähteä taas eteenpäin. Aivan kuten minäkin. Tampereelta matka jatkuu eteenpäin Jyväskylään, jossa lausun uudestaan havaintojani.
Nyt kuitenkin lepään hetken ennen matkan jatkumista.
Urjalan jälkeen olen niin naatti, että päätän jatkaa Kylmäkoskelle ja sitten alkaa etsiä paikkaa teltalleni. Pilvet ovat vallanneet taivasta. Yöllä sataa varmasti.
 |
| Toinen aamu 30.6 |
Tampere 30.6
En muista milloin viimeksi kylmä suihku olisi tuntunut näin hyvältä! Tänään poljin 9 tietä pitkin sellaista vauhtia, että huh! Mitä vähemmän matkaa on jäljellä, sitä enemmän tuntuu olevan kiire perille.
Aamuyöllä satoi vettä. Kaikki kastui. Telttani, joka on vedenpitävä, ei ole vedenpitävä. Sateen rummuttaessa en saanut unta. Olen nukkunut pari tuntia.
Vesi oli vähissä. Huomaan, että en ollut varannut sitä tarpeeksi mukaan, olin todella janoinen, pysähtyessäni Pirkanportilla.
Matkaa oli jäljellä 41 kilometriä. Kun on olin polkenut kolmikaistaisen ohitustien reunaa tarpeeksi pitkään, tuntui houkuttavalta kääntyä reittisuunnitelmasta poiketen Hervantaan jo aiemmasta risteyksestä. Tämä tietenkin lisäsi kilometrejä matkaan noin 10. Hervannassa alkoi sataa. En jaksanut vaihtaa enää sadevaatteita. Sade oli lämmin ja viilensi mukavasti.
Perillä. Perillä oleminen on käsitteenä outo. Eihän matka lopu, tai ei mikään muutu, vaikka pääsisikin päämääräänsä.
1.7. Tampere - Tulenkantajien Kirjakauppa
Seison ja tärisen. Minulla on käsissäni 17 runoa, uunituoreita, testaamattomia, raakoja. Ja täällä on ihmisiä, jotka niitä ovat tulleet kuulemaan.
Lausun tekstini ja vaikka fyysinen jännitys ei raukea missään vaiheessa, mieleni tyyntyy ja minusta tuntuu hyvältä olla siinä tärisemässä ja lukemassa. Kukaan ei ainakaa ryntää ulos, taikka pyydä lopettamaan.
Runo on kuin matka. Se ei lopu koskaan tai ole perillä, tai valmis. Se muuttuu joka lausunnalla. Huomaan, että osa materiaalista on vielä puolivälissä, matkalla kohti jonkinlaista ratkaisua, josta lähteä taas eteenpäin. Aivan kuten minäkin. Tampereelta matka jatkuu eteenpäin Jyväskylään, jossa lausun uudestaan havaintojani.
Nyt kuitenkin lepään hetken ennen matkan jatkumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti