Merkintä Nro.3

Uusin lausuntapaikka löytyi Kuopiosta. Kuopion kauppahallissa toimiva Rosebud-kirjakauppa on matkan viimeisen etapin ensilausuntapaikka. Lisäksi sain mahdollisuuden osallistua 17.7. kauppahallin edessä järjestettävään Rapukamuralliin lausuntaesitykselläni. Rapukamu on jokiravun suojelua edistävä hanke ja Rapukamurallin järjestäjät kuvaavat tapahtumaa seuraavilla sanoilla:

"III RapuKamurallit (Kuopion tori), 17.7.2015 klo 12 alkaen: Yhäkin vaan jokirapua ja kulttuuria, nytten taasen savolaisessa maisemassa. Tällä kertaa jokiravun lisäksi lauteilla hienostunut kuoro ja Uncle John's Blues Bandin kokoonpano jossakin kokoonpanossa. Ihan pakollinen, siis."

Matkalle lähtöön on enää alle kaksi viikkoa.  Henkinen valmistautuminen on salavihkaa alkanut. Kulkiessani yksin kaupungilla huomaan kokeilevani sitä, kuinka havainnoida hetkeä ja "kirjoittaa runoa lennosta". Päähän saattaa pulpahtaa hassuja riimityksiä tai merkityksellisiä lauseita. Jokaisessa tilanteessa tuntuu olevan jotain runollista. Se on hassua. Kaikki näyttää, tuntuu ja maistuu runolta. Homman idea on siis sisäistynyt jo, olen ottanut varaslähdön materiaalin tuottamiseen, vaikka nyt pitäisi vielä malttaa ja keskittyä käynnissä oleviin projekteihin. Mutta kun tahtoo jo matkaan!

Merkintä nro. 2

Tässä sitä istutaan ja puhistaan. Ensimmäinen lausumistapahtuma varmistui ja se on 1.7 Tampereella Tulenkantajat-kirjakaupassa kello 18.00.  Mä pihisen ja puhisen. Tekisi mieli jo lähteä. Mutta enhän mä ole vielä edes miettinyt kunnolla mitä pakkaan! Teltta, tottakai, makuupussi ja alusta, joo, ööö, tota vaihtovaatteita?


Tää pussi on liian pieni.
Tää pussi on liian iso.
Nää pussit on pusseja
Tässä on reikä

Mihin kaikki mahtuu
On telttaa ja makuualustoja
Mihin saa ripustettua vaatteet kuivumaan
Mahtuuko pyörä telttaan
Mahdunko minä telttaan
Mahtuuko teltta telttaan

Pakkaan joskus myöhemmin.

Merkintä nro.1

Tänään sain aikaiseksi. Olen tehnyt reittisuunnitelmani valmiiksi, ja ottanut yhteyttä ensimmäisiin mahdollisiin esityspaikkoihin. Tein julisteen ja tämän blogin pysyäkseni kärryillä projektin kulussa.

Mistä tämä kaikki höpsötys edes lähti? Varmaan siitä kun talvella kaivoin kaikki pöytälaatikkooni kirjoitetut runot esille. Nostin ne ikivanhat paperinpalaset tuulettumaan ja ottamaan happea. Tajusin, että minullahan on runojen hautausmaa laatikossani.  Runo kuolee, jos sitä ei lueta ääneen.

Runo on havaintoja asioista. Polkupyörällä matkustaessa tulee tehtyä hervottomasti havaintoja.  Lähden reissaamaan, näkemään, kuulemaan, tuntemaan ja kirjoittamaan. Lausun runojani tilaisuuden tullen mahdollisissa esityspaikoissa, lausun niitä rannoilla ja kylien keskustoissa. Miksi kirjoittaa runoja, jos ei anna niille koskaan elämää?

Olen sopinut itseni kanssa, että vaikka ajatus lähteä matkaan kirjoittamaan havaintoja hetkestä ja työstää materiaalista lausuntaesityksiä on iso ja hiukan kauhistuttava kaltaiselleni kaappirunoilijalle, en luovuta ajatellen: "Ehän mää voi". Teen kokeilun, mitä tapahtuu kun kolmen päivämatkan aikana täytyy työstää sekä teksti, että esitys. Nyt hirvityksen tunne on melko pieni, mutta olen varma, että puolessa välissä ensimmäistä reissua hermostuneisuus on tapissaan!